Siirry sisältöön
Ota yhteyttä
Ota yhteyttä
Ota yhteyttä
Ota yhteyttä
Ota yhteyttä

Haemme Ratatek Servicelle kokeneita rata-asentajia ja kaivinkoneenkuljettajaa (Hakuaika päättynyt)

Etsimme Ratatek Service Oy:lle vakituiseen työsuhteeseen useampaa ammattilaista, rautateiden päällysrakenteiden rakentamisen ja kunnossapidon töihin. Toimenkuviin kuuluvat yksityisillä ja Väyläviraston raiteilla tapahtuvat työt. Työmaamme sijaitsevat ympäri Suomea mutta painottuvat tällä hetkellä Itä-Suomeen. Tehtävät edellyttävät matkustusvalmiutta työkohteisiimme eri alueilla. Henkilöstöresurssejamme ohjatessa pyrimme kuitenkin huomioimaan työntekijöidemme kotikunnan.

Rata-asentajan avoin työpaikka

Hakemallamme ammattilaisella on vähintään kolmen (3) vuoden työkokemus rata-asentajana sekä voimassa olevat rautatiealan turvallisuus- ja työpätevyydet kuten vaihde- ja päällysrakenne. Olet tottunut työskentelemään itsenäisesti ja osana työryhmää sekä omaat turvallisen työskentelytavan. Tehtäviin kuuluvat monipuoliset rata-asentajan työt 3-4 hengen tiimeissä. Työmaat vaihtelevat, joten ajokortti on tarpeellinen. Työnaloitus on heti hakuajan päätyttyä tai sovittavissa joustavasti. Haemme kyseiseen toimenkuvaan useampaa vakituista työntekijää.

Kaivinkoneenkuljettajan avoin työpaikka

Hakemallamme ammattilaisella on vähintään kolmen (3) vuoden työkokemus kiskopyöräkaivinkoneen kuljettajana sekä voimassa olevat rautatiealan turvallisuus- ja työpätevyydet. Olet tottunut työskentelemään itsenäisesti ja osana työryhmää sekä omaat turvallisen työskentelytavan. Työnaloitus on heti hakuajan päätyttyä tai sovittavissa joustavasti.

Miksi Ratatek Service Oy?

Ratatek Service on aktiivisesti alalla toimivien henkilöiden täysin omistama kasvuyritys. Matalan hierarkian organisaatiossamme tiedämme yrityksen vahvuuksien ja kasvun pohjautuvan osaavaan ja sitoutuneeseen henkilöstöön. Kehitämme aktiivisesti toimintamallejamme, jotta ammattilaisemme voivat keskittyä toimenkuvaansa sekä kehittämään valitsemaansa ammatillista osaamista ja ratainfra-alaa. Pidämme henkilöstöstämme hyvää huolta ja etuuksiimme kuuluvat kilpailukykyisen palkkauksen lisäksi motivoiva bonusjärjestelmä sekä ePassi etuudet.

Kiinnostuitko avoimesta työpaikasta?

Hakiessasi työpaikkaa, toimita vapaamuotoinen hakemuksesi palkkatoivomuksineen Juha-Pekka Kuutille, etunimi.sukunimi @ratatek.fi viimeistään 17.2.2021 mennessä. Kirjoitathan sähköpostin aiheeksi hakemasi työnkuva.

Kerromme mielellämme lisää avoimista tehtävänkuvista ja meistä yrityksenä. Voit halutessasi olla yhteydessä Juha-Pekka Kuuttiin puhelimitse  050 558 0034