Kesäkuu oli kiireinen laskentayksikössämme ja tulevat lomat siintyivät jo mielessä. Huolellisesti tehdyt laskennat tuottivat kuitenkin tulosta. Elokuussa pyörähtivät käyntiin Ratatek Oy:n ja Ratatek Servicen Oy:n uusimmat Väyläviraston urakat, joiden yhteen laskettu liikevaihto on noin 7 miljoonaa euroa. Urakat tukevat sijainnillaan käynnissä olevia hankkeitamme ja laajaa osaamistamme rautatierakentamisessa.
– Muutamassa vuodessa Ratatek yhtiöt ovat kasvaneet sähköratayhtiöstä kokonaisurakoita tekeväksi urakoitsijaksi. Tällä hetkellä toimimme pääurakoitsijana niin sähkörata-, turvalaite-, vahvavirta- kuin päällysrakenneurakoissa. Laurila-Tornio-Haaparanta urakassa pääsemme hyvin hyödyntämään myös Ratatek Ruotsin Filiaalin asiantuntemusta Ruotsin rataverkostoon liittyen. Yhteyden kautta Suomesta tulee olemaan ensimmäistä kertaa sähköinen rataverkkoyhteys Eurooppaan sekä Jäämerelle helpottamaan esimerkiksi huoltovarmuutta. Olisikohan tämän kautta myös mahdollista saada joitain vaunuja Ruotsissa jo tunnettua jäämeren kalajunaa myös Suomen ravintoloiden iloksi? Tuotantopäällikkö Jarkko Luoma
Tikkurilan SRU, ST
Tikkurilan sähkörataurakka on osa Helsinki-Riihimäki junakapasiteetin lisäämisen liittyviä toimenpiteitä. Urakka sisältää suunnittelun lisäksi toteutuksen ja valmistuu maaliskuussa 2023. Sähköratamuutoksen päätyövaiheita ovat rakentamissuunnittelu, pylväiden ja portaalien asennukset, sekä vanhojen purku.
Kontiomäen vaihteiden vaihdot 2022
Ratatek Service oy toimii päätoteuttajana Kontiomäen vaihteiden vaihto urakassa. Päällysrakenneurakka kestää kuluvan vuoden syyskuun loppuun ja sisältää vaihteiden vaihdon lisäksi alueen raiteiden ja vaihteiden tuennan sekä kävelykulkureittien rakentamisen. Urakka on ns. ”sisäänheittourakka”. Tämän urakan myötä pääsemme laajemmin tarjoamaan väyläviraston päällysrakenneurakoita.
Laurila-Tornio-Haaparanta sähköistysurakka, ST
Laurila-Tornio-Haaparanta urakassa sähköistettävää raidetta on noin 21 kilometriä ja hanke kestää vuoden 2024 lokakuuhun. Urakkaan kuuluu toteutuksen lisäksi koko urakka-alueen sähkörata- ja vahvavirtasuunnittelu. Urakkaan kuuluu optiona Tornio valtakunnanraja -Haaparanta radan sähköistyksen rakennussuunnittelu ja rakentaminen.